Mitä verottaja on mieltä jakamistaloudesta?

Jakamistaloudessa on paljon potentiaalia liikkumisen suhteen. Autosi on luultavasti yli 90 % ajasta parkissa ja voisit saada tuloa vuokraamalla sen tuona aikana jollekin. Joku voisi myös olla valmis maksamaan sinulle, että tuot hänelle hänen verkkokaupasta ostamansa tavaran, kun olet joka tapauksessa ajamassa sopivasti oikeaan suuntaan.

Verottaja on koonnut aika hyvän tietopaketin jakamistaloudesta tänne. Jakamistaloudesta saatu tulokin on verotettavaa tuloa, mutta laskutapa ei ole mitenkään monimutkainen. Katso täältä esimerkki Liisasta, joka saa vuodessa 1 500 euroa vuokratuloa henkilöautostaan.

Entä jos myisit autosi pois? Autoilu maksaa helposti yli 5 000 euroa vuodessa. Laskelmia löytyy mm. täältä ja täältä. Voisihan sitä tuolla rahalla muutakin tehdä. Selkeä verotus ja uusi kuljetuspalvelulaki mahdollistavat entistä paremmin sen, ettei jokaisella ole pakko olla omaa autoa. Jakamisessa on potentiaalia ainakin ilmaston kannalta.

Jakamistalous voi ratkaista esimerkiksi turistin viimeisen kilometrin ongelman. Usein yksityisautoiluun ajaa se, että henkilö ei pysty kasaamaan matkaansa kokonaan tarjolla olevista elementeistä. Antamalla vuokralle ja vuokraamalla itse voidaan saada uudenlaisia, kustannustehokkaita vaihtoehtoja matkaketjun katkoskohtiin.